Goblin Explosives Network


Smaragdiuni

G.E.N Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun


Smaragdiuni (The Emerald Dream) tunnetaan myös: Luomisunena (the Dream of Creation) sekä Unena (the Dream)

Sisällysluettelo

Smaragdiuni

Hyväntahtoiset titaanit loivat Smaragdiunen toimimaan Azerothin planeetan perustana olevana rakennuskaavana. Azerothin fyysisten rajojen ulkopuolella sijaitseva Luomisuni on rehevä ja alkukantainen metsä. Maailma jollaiseksi Azeroth olisi saattanut muuttua, elleivät tietoiset rodut olisi puuttuneet sen kehitykseen (teknisellä kehityksellä, kaupunkien rakentamisella, sodilla, jne). Vaikka Smaragdiuni on kaunis, sen alkukantainen raakuus voi olla myös tappavaa.

Unen tarkoitus

Smaragdiuni on vihreän Lohikäärmelentueen sekä sen johtajan, Yseran, suojeluksessa. Titaanien muokattua Azerothin, he vaivuttivat Yseran ikuiseen transsiin ja antoivat hänelle tehtäväksi valvoa koko Azerothia Unesta käsin. Vihreät lohikäärmeet valvovat jokaista portaalia uneen, sekä näkevät aina paitsi Azerothin maiseman myös sitä vastaavan Unen osan. Tämän parannetun näkökykynsä ansiosta vihreät lohikäärmeet havaitsevat ympäristönsä aina täysin selkeästi suljetuista silmistään huolimatta.

Toisin kuin Azeroth, Smaragdiuni on ensisijaisesti henkinen eikä fyysinen maailma. Kaikki jotka saapuvat Uneen voivat vaikuttaa siihen, mutta vain väliaikaisesti. Unen perustana oleva rakenne järjestelee väistämättä Unen lopulta ennalleen. Edes Ysera ei voi muuttaa Luomisunta pysyvästi, eikä hän edes haluaisikaan. Hän ei hallitse Unta, vaan päinvastoin, on lähempänä totuutta sanoa että Uni hallitsee häntä. Käyttäen Unta horjumattomana oppaanaan, hän säätelee luonnon virtoja ja Azerothin evoluution kulkua.

Itsensä havaitseminen Unen sisällä

Azerothin olennot voivat vierailla Smaragdiunessa joko fyysisesti tai unien kautta. Kun yksilön henki vierailee unessa, jättäen fyysisen ruumiin taakseen, kyseinen yksilö ilmaantuu uneen unimuodossaan, joka normaalisti näyttää ja käyttäytyy paljolti samoin kuin kyseisen yksilön keho tekisi. Täten, useimmille oliolle, Unen läpi liikkuminen sujuu kuten fyysisenkin maailman läpi liikkuminen, huolimatta Unen pääasiassa henkisestä luonteesta.

Nämä säännöt eivät koske druideja joilla on tarpeeksi taitoa ja kokemusta, ja jotka on koulutettu näkemään fyysisen todellisuuden taakse. Nämä druidit pystyvät pystyvät luonnottomaan liikkeeseen Unessa (kuten yöhaltia joka voi juosta valtavalla nopeudella, kävellä kiinteiden esineiden lävitse, tai lentää). On melko harvinaista nähdä näitä epätavallisia kykyjä muilla kuin druideilla, mutta se ei ole mahdotonta.

Unen luonne

Kaikki uneksijat voivat vaikuttaa Smaragdiuneen hieman ja väliaikaisesti, mutta titaaneja lukuunottamatta yksikään elävä olento ei ole pystynyt muuttamaan Unta pysyvästi. Itse Yserakaan ei voi hallita eikä muovata unta, jolla on oma ekologiansa ja erilaisia asukkeja, sekä itsestään tietoisia että tiedottomia.

Aika menettää merkityksensä Unessa. Tämän seurauksena vihreän lentueen lohikäärmeet, jotka viettävät suurimman osan ajastaan Unessa, elävät äärimmäisen kauan. Erityisesti Yseran puolisot eivät lähes koskaan poistu Smaragdiunesta ja ovat sen takia käytännössä kuolemattomia, kuten ovat kaikki muutkin Unen pysyvät asukkaat.

Koska titaanit tekivät suuren määrän työtä tehdessään Azerothin malliaan virheettömäksi, Smaragdiuni ei ole yksittäinen täydellinen visio siitä millaiseksi Azeroth tulisi. Valmistunut planeetan malli oli lopputulos monista aikaisemmista virheellisistä ja keskeneräiseksi jätetyistä malleista. Tämän takia Unessa on useita kerroksia, yksi jokaista aikaisempaa mallia kohti. Nämä Unen vanhemmat kerrokset ovat usein keskeneräisiä ja siksi pieniä verrattuna viimeisteltyyn Uneen.

Ensimmäinen Maailmanpuu

Muinaisten Sodan (War of the Ancients) jälkeen kolme Lohikäärmeolomuodoista kasvattivat Maailmanpuun, Nordrassilin, uuden Ikuisuuden Kaivon päälle, ja Ysera loi yhteyden Nordrassilin ja Smaragdiunen välille. Hänen toimensa oli ensisijaisesti tarkoitettu estämään Kaivon väärinkäyttö ja estämään Kaivon voimia kasvamasta, unen rauhoittavat energiat rauhoittivat Kaivon kaoottista energiaa. Toisekseen, Nordrassilin yhteys Smaragdiuneen salli Azerothin druidien matkustaa helposti Uneen.

Siitä lähtien kaikki druidit ovat ajoittain olleet horroksessa heidän henkiensä vaeltaessa Unessa. Tämä horros ei ole mikään fyysinen vaatimus druideille, vaan enemmänkin keino kommunikoida Smaragdiunen kanssa. Druidit oppivat unen kautta enemmän fyysisestä maailmasta ja luonnosta. Heille on Unessa aina jotain uutta opittavaa, pienimmästäkin ruohonkorresta.

Hyjalvuoren taistelun aikana druidit vahvistivat Nordrassilia yöhaltioiden kuolemattomuudella ja lukemattomien yöhaltioiden henkien voimalla. Sen jälkeen Nordrassil lähetti energiaräjähdyksen joka tappoi demonilordi Arhcimonden, lopettaen sodan ja sinetöiden Palavan Legioonan tappion Azerothissa. Vaikka Nordrassil ei kuollutkaan prosessissa, yöhaltioiden jalo uhraus jätti heidät kuolevaisiksi ja maksoi druideille heidän helpon linkkinsä Smaragdiuneen. Siksi unen saavuttamisesta on nykyään tullut huomattavasti vaikeampi tehtävä, ja harvemmat druidit voivat enää kävellä Unessa.

Toinen Maailmanpuu

Varmana siitä että yöhaltioiden kuolemattomuus voitaisiin palauttaa, Arkkidruidi Fandral Staghelm ehdotti toisen Maailmanpuun kasvattamista, vaikkeivat lohikäärmeet tehneet elettäkään tarjotakseen apuaan prosessissa. Arkkidruidi Malfurion Stormrage kieltäytyi ehdottomasti, hän väitti että vailla Lohikäärmelentueiden siunauksia puusta tulisi kammottava hirvitys.

Kun Malfurion vaipui mystisesti koomaan, Fandralista tuli druidien uusi johtaja. Ensimmäisenä toimenaan hän suostutteli lopun Cenariuksen piiristä kasvattamaan toisen Maailmanpuun, jonka he nimesivät Teldrassiliksi. Teldrassil ei ole yhteydessä Smaragdiuneen eikä Ikuisuuden kaivoon. Ja toisin kuin Fandral Staghelm toivoi, uusi Maailmanpuu ei ole palauttanut yöhaltioiden kuolemattomuutta.

Kerääntyvä Pimeys

Jokin kamala on tullut Smaragdiunen sisään: Smaragdipainajainen. Neljä vihreää lohikäärmettä, jotka aikaisemmin olivat Yseran ylpeitä luutnantteja, ovat tulleet hulluiksi, ja heidän ylväät muotonsa ovat vääristyneet lähes tunnistamattomiksi. Voimat joita nämä hirvittävät lohikäärmeet hallitsevat ovat kieroutuneita irvikuvia heidän aikaisemmista kyvyistään. Ja mikä vielä pahempaa, nämä lohikäärmeet näyttävät purkavan vihaansa ja raivoansa Azerothin asukkaisiin.

Tähän mennessä druidit ja lohikäärmeet eivät ole pystyneet selvittämään Painajaisen alkuperää. Vain yksi asia on varmaa: Niin kauan kuin Painajainen Smaragdiunessa jatkuu, korruptoidut vihreät lohikäärmeet kylvävät kauhua ja hulluutta kautta maailman.

Lähteet

Tämä artikkeli on suora suomennos wow-europe.com:issa olevasta artikkelista