Goblin Explosives Network


Elwynn Forest

G.E.N Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun


Elwynn Forest on lähes täysin ihmisten asuttama metsäinen alue lähellä Stormwindin kaupunkia. Kaikki ihmiset aloittavat seikkailunsa täällä sijaitsevasta Northshire Abbeystä. Elwynn on kaunista seutua, jonka maisema koostuu lähinnä lehtimetsästä sekä muutamista vesistöistä. Elwynn, toisin kuin Duskwood, pääsee sijaintinsa vuoksi nauttimaan Stormwindin tarjoamasta suojasta. Elwynn Forest on monien farmareiden, metsureiden ja kaivostyöläisten koti.


Sisällysluettelo

Alueen ongelmat

Alueella on suhteellisen vähän ongelmia: Koboldit ovat tunkeutuneet muutamiin alueen kaivoksiin. Murlokit ovat siirtyneet sisämaahan muutamien jokien ja järvien tuntumaan. Suurimmaksi osaksi alue on kuitenkin melko turvallinen, kunhan matkaaja vain tajuaa pysytellä tiellä. Metsästä löytyvät villipedot osaavat käyttää kynsiään ja hampaitaan. Taistelutaitoiselle matkaajalle pedot tuskin aiheuttavat suuria ongelmia, muille ne voivat aiheuttaa paljon harmia.

Historia

Ensimmäisen sodan aikaan Lauma valtasi sekä Elwynnin että Stormwindin. Alueen luonnon tarjoamat raaka-aineet auttoivat örkkejä hyökätessä kohti pohjoista. Kun Liittouma valtasi Stormwindin myöhemmin itselleen, se sai myös Elwynnin takaisin. Siitä lähtien Elwynn on pysynyt rauhallisena paikkana muuten epävakaalla Azerothin mantereella.

Toisinaan Defias Brotherhood vaikeuttaa myös Elwynnissä asuvien ja matkaavien elämää. Jotkut sanovat että Defias Brotherhood kantaa kaunaa Stormwindia kohtaan, koska se ei saanut tarpeeksi palkkaa kaupungin uudelleen rakentamisesta.

Elwynn näytteli ensimmäisessä sodassa monien taisteluiden näyttämöä. Taisteluiden jälkeen Azerothin valtakunta kukistui ja Elwynnistä tuli Stormreaver ja Twilight's Hammer -klaanien aluetta.

Tämän jälkeen Lordaeronista tulleet liittolaiset vapauttivat Azerothin, ja mahdollistivat alueen elpymisen entiseen kauneuteensa. Stormwindin mahtava kaupunki, Goldshiren kylä ja Northshire Abbey ovat nyttemmin uudelleen rakennettu, eikä metsässä näy jälkeäkään sen murheellisesta menneisyydestä.

Asukkaat

Rauhalliseen Elwynnin metsään ovat monet rodut asettuneet asemaan. Ihmiset ovat selkeä enemmistö tällä alueella, mutta myös monet Korkeahaltiat asuvat täällä. Ironforgen kääpiöt etsivät usein työtä kaivoskaupungeista. Alueella on myös yllättävän paljon Puolhaltioita (half-elves). Tämä muiden hyljeksimä rotu on löytänyt kodin Elwynnin metsistä.

Viholliset


Lähteet