Goblin Explosives Network


Archimonde

G.E.N Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Archimonde Häpäisijä oli langenneen titaani Sargeraksen vasen käsi ja yksi suurimmista ja pimeimmistä eredareista. Hänen häikäilemätön ja viekas persoonallisuutesi saivat hänen arvonsa ja valtansa nousemaan nopeasti eredarien riveissä.

Sisällysluettelo

Elämänkerta

Noin 25 tuhatta vuotta sitten Archimonde oli yksi Eredarien kolmesta johtajasta eredarien alkuperäisellä kotiplaneetalla Argusissa. Sargeras tarjosi heille suurta voimaa uskollisuudesta. Archimonde ja Kil'jaeden hyväksyivät tarjouksen, mutta Velen kieltäytyi ja lopulta karkasi osan eredar-kansan kanssa ja he ryhtyivät kutsumaan itseään draeneiksi.

Muinaisten sota

15 tuhatta vuotta myöhemmin kun kuningatar Azsharan mieletön taikuus alkoi vetää Sargeraksen mielenkiintoa puoleensa, Archimonde ja Mannoroth johtivat kaaosmaista invaasiota. Tuhatpäinen demoniarmeija syöksyi Ikuisuuden kaivon lähellä olevan portaalin läpi ja alkoivat valloittaa Kalimdoria. Malfurion Stormrage, Cenarius ja Alexstrasza vastustivat invaasiota pienen yöhaltia-armeijan voimin. He onnistuivat puskemaan demoniarmeijan takaisin Twisting Netheriin ja tuhoamaan portaalin.

Toinen Invaasio

10 tuhannen vuoden ajan Archimonde suunnitteli uutta invaasiota Twisting Nethersissä. Mannorothin avulla he saivat Draenor maailman örkit puolelleen. Lopulta Kil'jaeden löysi Ner'zhulin ja lopulta muutti hänet Lich Kingiksi. Archimonde tulisi johtamaan tulevaa toista invaasiota. Tie Azerothiin avautui Kel'thuzadin avattua portaalin Dalaraniin.

Legioonan raivo

Lordaeronin valtaus sujui mutkitta ja Archimonde manasi lisää demoneja puolelleen. Örkkien paettua Kalimdoriin, Archimonde ja hänen armeijansa seurasivat perässä. Lordaeroniin hän jätti Anetheronin ja Rage Winterchillin.

Häpäisijän loppu

Lopulta Archimonde saavutti tavoitteensa; Maailmanpuun. Archimonde yritti tuhota Maailmanpuun, mutta sitä olivat suojaamassa niin Lauman kuin Liittoumankin joukot. Samalla kun yhdistyneet armeijat hidastivat Archimonden etenemistä, Malfurion suunnitteli puun puolustusta. Puolustusjoukot joutuivat vetäytymään ja Archimonde oli jo varma voitostaan, mutta hän aliarvio Malfurionin. Kun Archimonde kiipesi pitkin World Treeta, Malfurion soitti Cenariuksen torvea jolloin suuri joukko Wispejä kerääntyi puun ympärille räjäyttäen lopulta itsensä ja surmaamalla samalla Archimonden.

Lähteet